I-pentue

syntynyt: Neljä pentua syntyi 16.10.2008. Pennuista kaksi narttua (brindlejä) kuolivat synnytyksessä. Pojat jäivät eloon. Toinen pojista on punainen ja toinen brindle.

Pennut:

Vuorenvarman Ihmemies (punainen uros)

Vuorenvarman Idoli (brindle uros)

Pentueen emo: Kaakkomäen Daidai "Vaara", om. Noora Vahvelainen

Pentueen isä: Ryuuko Go Musashi Aiwa "Riski", om. Noora Vahvelainen & Anita Kaakkola

riski_istu.jpg

vaara_seiso.jpg

            RISKI                                                    VAARA

 

Ajatuksiani tästä pentueesta:

Tämä pentue on uusintayhdistelmä H-pentueesta, jossa kaikki pennut kuolivat. Halusin kuitenkin ottaa riskin ja kokeilla samaa yhdistelmää vielä uudestaan, koska mielestäni tämä oli niin sopiva pari. H-pentueen sivuilta voi lukea lisää alkuperäisiä ajatuksia yhdistelmästä.

Vaara astutettiin elokuun lopulla ja niinpä pennut syntyivät 60 vuorokauden kuluttua ensimmäisestä astutuksesta. Tiineyden aikana sain kuulla myös ikäviä uutisia Vaaran veljestä, Seikosta, joka oli sairastunut SA:han. Tämä vaikuttaa myös syntyneeseen pentueeseen siten, että on mahdollista että pentueen emä kantaa tätä perinnöllistä sairautta geeneissään. Uutinen oli todella ikävä, sillä astutushetkellä olin elänyt siinä uskossa, että Vaaran suvussa ei ole perinnöllisiä sairauksia.

 

Pentujen sukutaulu:

H-PENTUEEN SUKUTAULU
RYUUKO GO MUSASHI AIWA
ER52901/07
JL-00154/07-0
AKIHO 06-1448
BANDOU TAROU GO SAGINUMA KENSHA
AKIHO 04-1576
AZUMAHOMARE GO ASO INOUE
AKIHO 02-2026
TOMOEGOZEN GO TATEYAMA MATSUNAGA
AKIHO 02-1814
KOHAKUHIME GO MUSASHI AIWA
AKIHO 03-515
KAKUTORA GO TETSUYUKISOU
AKIHO 97-4277
SHURI GO MUSASHI AIWA
AKIHO 98-2370
KAAKKOMÄEN DAIDAI
ER 24764/04
DAIRIN GO FUKUOKA TOKUHISA
JKCJL00055/02-0 
MUSASHIMARU GO OKAYAMA NAKANISHISOU 
AKIHO 95-5204
TSUKUSHIKOMACHI GO YATOMO
 AKIHO 93-7674
TAMAME GO KOTOOKA KODAMASOU
JKC00203/03-0 
YOSHIMARU GO AKITA SHIBATA
AKIHO 97-4324
SENSHUUME GO NAKASENDOU
AKIHO 95-373

 

Synnytysmamma.jpg

Synnytys alkoi n. klo 17. Vaara oli jo kovin levoton ja myös aamulla mitattu lämpötila viittasi siihen, että synnytys alkaa. Ensimmäinen pentu (brindle tyttö, 300 g) syntyi 18:05. Se syntyi väärinpäin, eli jalat edellä joka todennäköisesti oli syynä siihen, että se jumittui liian pitkäksi aikaa synnytyskanavaan ja tukehtui kuoliaaksi. Ensimmäinen pentu syntyi siis kuolleena ja elvytykselläkään sitä ei enää saatu virkoamaan.

Seuraavaa pentua ei meinannut alkaa tunninkaan päästä kuulumaan, joten polttoheikkouden pelossa Vaaran lihakseen pistettiin 19:12 oksitosiinia

pojat.jpg

0,4ml ja kalkkia 4 ml. Siten saatiin poltot taas käntiin ja potra punainen poika (320 g) syntyikin 19:34. Tämä rynnisti heti maitobaariin ja otti tiukasti elämästä kiinni!

Lähes tarkalleen tunnin päästä, 20:33, maailmaan putkahti brindle poika (340 g), joka oli alkuun vähän vaisu, mutta virkistyi kyllä nopeasti ja löysi myös tiensä maitobaariin.

Taas kului melkein tunti ja aloime jo epäillä, ettei enempää tulekaan kun Vaara jo alkoi rauhoittua. Mutta tulihan sieltä vielä se neljäs pentu 21:15, brindle tyttö (240g), joka musta.jpgsyntyi ikäväksemme kuolleena eikä mitään ollut enää tehtävissä.

Ultrauksessa näkynyt neljä pentua siis toteutui, mutta ei ihan niinkuin odotimme. Tyttöjen kuolema oli todella harmillista, mutta onneksi edes pojat selvisivät.

Kuvissa poseeraa nyt päivän ikäiset pojat. Kovasti tyytyväisenä otetaan päiväunia, kun masu on täynnä maitoa!

 

 

 

Pentupäiväkirja

23.10.2008 idoli2.jpg

Pennut täyttivät tänään viikon ja ensimmäinen viikko onkin ollut todella raskas. Vaara ei ole osoittanut äidillisiä taitojaan, vaan murahdellut pennuille. Väsymys ja sekaiset hormonit ovat varmasti yksi syy, mutta alan myös uskoa, että Vaara vaan ei ole äiti-koira, vaan ennemminkin villi sinkku. No, minä olen sitten pparhaani mukaan hoidellut niitä hommia, mitä Vaara jättää tekemättä; pissattanut ja kakattanut pennut ja silitellyt niitä uneen... Vaara onneksi sentään imettää lapsensa ja on niiden kanssa laatikossa pitämässä niitä lämpimänä.

 

idoli1.jpgAinoastaan pentujen hoivaaminen ei ole valvottanut meitä viikkoa, vaan suurta murhetta on aiheuttanut mustan pötkön sairastuminen. Pötköllä on jonkinlainen "flunssa", sillä nenässä rohisee lima hengittäessä ja välillä pötkö aivasteleekin. Maanantaina pakattiinkin pennut ja Vaara autoon ja huristeltiin eläinlääkärille, jossa musta pötkö sai antibiootti ruiskeen niskaan. Tänään ruiskeesta on kolme päivää ja ei ole vielä tehonnut... niinpä saimme nyt uuden antibioottikuurin, jota annostellaan ruiskulla suoraan suuhun. Toivotaan, että tämä nyt tepsisi, näin pienelle pennulle flunssakin on hengenvaarallinen.

 ihmemies1.jpg

Pojilla on nyt myös viralliset nimet;

Punainen poika on Vuorenvarman Ihmemies ja brindle pötkö on Vuorenvarman Idoli.

Tänään oli myös punnituspäivä, ja kaikesta epäonnesta huolimatta, pojille on maito maistunut ja paino on lähes tuplaantunut. Ihmemies painaa nyt 620 g ja Idoli 580 g. Molemmat ovat kovin pirteän oloisia, kunpa nyt tuo pöpö saataisiin idoliltakin selätettyä...

 

 

ihmemies2.jpg

"Hei nyt se kamera pois, että mä saan nukuttua!"

 

 

 

 

 

 

 

 

pojat11.jpg

1.11.2008

Pojat saavuttivat torstaina kahden viikon iän ja paino on taas hienosti tuplaantunut! Idoli painoi punnituksessa 1220 g ja Ihmemies 1260 g! Himuista vauhtia pienet kasvavat... Idoli on myös parantunut täysin röhästään, toinen antibiootti taltutti röhinän onneksi nopeasti! Myös Vaaran äidin vaistot heräsivät vihdoin ja se on nyt viikon päivät hoivannut oikein hellästi poikiaan ja niinpä täällä muukin kotijoukko on saanut nukuttua paremmin.

 

pojat12.jpgPojilla on jo kova vauhti päällä ja huterasti koitetaan jo omille jaloillekin nousta. Kovin heiveröistähän se meno vielä on... Idolilla aukesi eilen myös toisenlainen maailma, kun silmät ovat alkaneet rakoilla ja pienet mustat piikkisilmät tihrustelevat karvojen seasta. Ihmemies on vielä sokea, mutta se eitunnu menoa haittaavaan, ja taitaa silläkin silmät olla juuri avautumassa.

Riski-isä pääsi tänään ensimmäistä kertaa poikiaan katsomaan. Voi sitä hännän heilutusta! Riski oli kovasti onnellina ja oikein heittäytyi varovasti pentulootan viereen katselemaan pentuja. Hienosti ja niin varovaisesti Riski osasi lapsiaan kaitsea!

tassut.jpg

Poikien kynnet leikattiin myös ensimmäistä kertaa, koska ne alkoivat jo olla niin terävät, että Vaara-mamman masu on täynnä pieniä naarmuja. Mutta eikö ole söpöt pienet punaiset tassut...?

 

 

 

 

 

 

 

pojat31.jpg

12.11.2008

Pojat ovat kolmiviikkoisia ja hurja kasvutahti jatkuu. Nyt on opittu jo istumaan niinkuin isot koirat ja äänikin on muuttunut somasta yninästä vaativaksi huudoksi... Pentulaatikko osataan jo kävellä päästä päähän vaikka silmät ovatkin vielä sen verran sameat että hyvä jos eteensä näkee.

Vähän otetaan jo painimatsiakin, murina on huomattavasti hurjempaa kuin itse painimatsi! :D

 

 

pojat32.jpgNyt aletaan myös astetta tuhdimpaan ruokavalioon, sillä pojat ovat pääseet jauhelihan makuun! Eihän se yhtä hyvälle maistu kuin mamman maitobaari, mutta kelpaa kuitenkin paremman puutteessa...

 

 

 

 

 

 

pojat_411.jpg19.11.2008

Pojat ovat nyt saavuttaneet neljän viikon rajapyykin ja se tarkoittaa, että meillä on käynyt aika paljon vierailijoita katsomassa näitä söpöliinejä. Pojat muuttivat pois pentulaatikosta, omaan huoneeseen ja nyt kävely on alkanut kehittyä huimasti ja välillä otetaankin jo juoksuaskelia! Tulevat omistajat kävivät myös poikiaan moikkaamassa ja taisivat olla tyytyväisiä poikiinsa, kun kumpikaan ei varaustaan perunut vaikka pelottelin pitkäkarvoilla ja ties millä kauhujutuilla....(: Silmät ovat kyllä jo kovasti auki, mutta kameran salama on niin ikävä...

 

pojat_52.jpg24.11.2008

Pojat täytti viisi viikkoa ja samalla satoi lumi maahan. Siinä olikin pojilla ihmettelemistä! Mielummin oltaisiin sisätiloissa, mutta kyllä pojat osaa jo ison hädän käydä tekemässä ulkosalla. Ja kyllä siellä painitaankin, murina vaan kuulu kun nallekarhut ottaa mittaa toisistaan! Pojat alkaa nyt olla niin isoja, että heille on avattu omat sivut, mihin tulee jatkossa päivitettyjä kuvia. Sivuille pääsee yläreunasta, nimeä klikkaamalla.